Kohti täydellisyyttä

Ratsastuksessa ei kai koskaan voi olla täydellinen, mutta sitä kannattaa tavoitella. Haluan jakaa tämän videon kanssanne, jossa Olympia voittaja Laura Tomlinson kertoo ajatuksistaan tavoitellessaan täydellistä suoritusta.

Yrittäkäämme kaikki tavoitella täydellisyyttä ja harmonista yhteistyötä kumppanimme hevosen kanssa.

Oikea ja väärä?

Monesti mietimme mikä tapa on oikea, millä tavoin pääsemme tavoitteeseemme, kuka valmentaja on ylivoimaisin ja kenen metodit ovat kyseenalaiset. Olen törmännyt valmentajiin ja piireihin jotka aivan lahkon omaisesti ylistävät tiettyä valmentajaa ja heidän metodeja ja suljetaan silmät ja korvat kaikelta muulta opilta ja pahimmillaan haukutaan toisten tapaa tehdä asioita. Kyra sanoi erittäin hyvin viimeisimmällä valmennusklinikallaan, että hän ei arvostele muiden tapaa kouluttaa hevonen GP tasolle. Kun ymmärtää mitä Kyra tällä tarkoittaa, ymmärtää että ratsastuksessa ei ole oikotietä onneen ja yhtä ainoaa tapaa. Tosi asia on, että GP tasolla (kouluratsastus), hevonen ei suorita tehtäviä pakotettuna, tai sillä ei ainakaan pärjää. Pakotettu hevonen ei liiku kauniisti, jos ollenkaan. Hevosella täytyy olla halu työskennellä ja suorittaa vaativia tehtäviä ratsastaja selässä. Hevonen joka pelkää, jännittyy, eikä näin ollen kykene suorittamaan kauniisti liikkeitään.

Olen itse yleensä vähän skeptinen kaikelle uudelle ja ennen kuin uskon jonkun toimivan, haluan nähdä sen omin silmin. En usko myöskään siihen, että joku toinen valmentaja opettaa toisen valmentajan oppeja, sillä ihminen alitajuisesti tuo mukaan myös aina omaa tietoa ja näkemystään, silloin oppi on hänen oppi.

Itse en tuomitse kenenkään tapaa, kunhan ne tavat eivät satuta hevosta. En myöskään usko yhteen ainoaan tapaan, vaan tapoja voi olla useita. Uskon niinhin tapoihin joista näen tuloksia. Vaikka ne tulokset eivät ole kisatuloksia, ei tarkoita etteikö se tapa silloin olisi hyvä harrasteratsastajalle, joka ei halua kisata. Minun mielestä jokainen saa kouluttaa ja ratsastaa hevostaan haluamalla tavallaan, mutta pääasia on olla rehellinen itselleen, muille ihmisille ympärillään, sekä hevoselle. Täytyy myös osata lukea hevostaan jos jokin ei sovi sille, koska pääasia ratsastuksessahan on, että hevonen toimii ja ymmärtää sitä ratsastavaa ja käsittelevää ihmistä.

Lihava? Laiha? Lihasköyhä? Heinämaha?

Ruokinta, ei rakettitiedettä, ei monimutkaista, ei vaikeaa, kun sen vain ymmärtää. Villihevonen käyttää ravinnokseen heinää, ruohoa, puunkuorta ja mitä kaikkea sattuu luonnosta elinolosuhteista löytämään. Villihevosen elinkaari on huomattavasti lyhyempi, kuin kesyhevosen. Villihevoset lihovat kesällä, kun ravintoa on paljon ja laihtuvat talvella, kun ravintoa on vaikeaa saada. Villeinä hevoset myös vaeltavat pitkiä matkoja ruokaansa etsiessä ja täten kuluttavat ruoan etsimiseen myös huomattavan paljon energiaa. Huomattavan usein harrastajapiireissä sekoitetaan lihavuus lihaksistoon. Kuvitellaan, että lihava hevonen on lihaksikas, koska rasva kertyy hevoselle myös selkään, kaulaan ja lautasten päälle. Totuus kuitenkin on se, että lihaksia ei saa syöttämällä, vaan lihakset tulevat liikkumalla, kuten ihmiselläkin!

Normaali harrastehevonen seisoo päivän ulkoilutarhassaan ja odottelee tarjoilua nenänsä eteen. Illalla tätiratsastaja hakee harrastehevosensa sisään, harjaa ja käy kiertämässä kenttää ympäri n. 45 minuutin ajan. Harrastehevonen tirauttaa muutaman hikipisaran jos ilma sattuu olemaan lämmin. Ratsastuksen jälkeen tätiratsastaja tarjoilee hevoselleen ämpärillisen lämmintä vettä johon on sekoitettu teollista elektrolyyttivalmistetta. Sen jälkeen täti valmistaa harrastehevoselleen iltaruoan johon tulee erilaisia teollisesti valmistettuja rehuseoksia 5 eri pussista ja lisäksi hän laittaa ruoan sekaan vielä erilaisia lisäravinteita ja vitamiineja 3 eri purnukasta. Lopuksi tätiratsastaja turvottaa hevosensa iltaruoan 10 litran ämpäriin. Sen lisäksi, että harrasteratsu saa kaikki väkirehut mitä rehukauppias suositteli juuri hänen ratsulleen, saa hevonen myös 10 kiloa heinää päivässä, mieluiten kuitenkin vapaalla heinällä, sillä saahan se villihevonenkin olla vapaalla heinällä ja syödä kun on nälkä. Lopputulema on kuitenkin se, että harrastehevonen on ylilihava läpi vuoden. Liikalihavuus aiheuttaa hevoselle ylimääräistä rasitusta jaloille, sekä se altistaa sairauksille, kuten kaivokuume tai metabolinen oireyhtymä.

Usein sanotaan, että hevonen pärjää vallan hyvin pelkällä heinällä. Pitää paikkaansa, jos heinä on ravintoarvoiltaan korrektia. Kuitenkin nykyinen heinä on viljeltyä ja lannoitettua mikä tekee heinästä jopa liiankin ravintorikasta mikä johtaa hevosten lihomiseen. Eteenkin harrasteratsut liikkuvat niin vähän, että saavat liikaa ruokaa kulutukseensa nähden. Myös heinän tärkeydestä puhutaan paljon, sillä vatsahaava muodostuu hevoselle mikäli rehumassa vatsassa on liian hapanta tai vatsalaukku pääsee tyhjentymään. Kuitenkin normaalihevosen vatsalaukun tyhjentymiseen ei riitä edes 12h. Hevosen vatsalaukku vetää noin 10 litraa evästä, joten jos annamme hevoselle sen 10 litran ämpärillisen väkirehuja, ei tilaa jää heinälle. Jos taas työnnämme hevosemme eteen heinää yleenpaattisesti käy helposti niin, että hevonen seisoo heinäkasan vieressä ja syö jatkuvalla syötöllä. Mikäli heinä on kovin ravinnerikasta, lihoo hevonen pelkästä heinästä. Mikäli heinässä ei ole ravinteita, täyttää se vaan mahaa, jolloin hevosen elimistö kuluttaa energiana lihakset ja elimistössä olevan rasvan ja heinästä muodostuu vain suuri mahareppu, kun heinämassa täyttää suoliston.

Jos heinän ravintoarvot ovat huonot tarvitaan hevoselle muutakin rehua. Kauraa tai teollista väkirehua. Kun aletaan syöttämään heinän lisäksi väkirehuja, täytyy korsirehun määrää pienentää. Normaalikokoinen hevonen pärjää vallan mainiosti 7 kilolla heinää päivässä jos se saa lisäksi väkirehuja, jopa vähempikin riittää. Tärkeintä on korsirehun jakaminen useampaan annokseen. Parhaiten väkirehun tarve selviää, kun heinästä tehdään analyysi. Päällepäin hyvännäköinen heinä saattaa hyvinkin olla ravinneköyhä ja sokeririkas. Tällöin hevosen on saatava valkuaista muualta. Konkreettisena mittarina toki toimii hevonen itse. Onko hevosessa pehmeää rasvaa kylkiluiden päällä, lautasten päällä, sään vierellä? Onko hevosella iso roikkuva vatsa? Näkyykö lonkkaluut, ristiselkä tai selkäranka? Kuten ihmiselläkin, niin hevosetkin jaksavat paremmin normaalipainoisena liikkua kuin ylipainoisena tai alipainoisena.

Hevosen luonteenpiirteet

Kuten ihmisillä ja koirilla, myös hevosilla on erilaisia luonteita. Hevosten luonteet ovat kehittyneet jalostuksen mukana, toisissa roduissa on tasaisemman luonteisia hevosia, kuin toisissa. Pelkästään rodun tai käyttötarkoituksen perusteella ei kuitenkaan voida suoriltaan kertoa hevosen luonteesta. Hevosen luonteeseen vaikuttaa perimän lisäksi sen elämä. Kuten ihmisellä, käytökseen vaikuttaa millaisessa ympäristössä hevonen on kasvanut. Käytökseen voi vaikuttaa myös stressi tai kiputilat. Huonolla käsittelyllä voidaan myös tehdä hevosesta pelokas tai aggressiivinen. Hevoset ovat myös luonnostaan laiskoja tai aktiivisia, nöyriä tai voimakastahtoisia, jne. Ja hevosen koulutuksessa tulee aina huomioida hevosen perusluonne, kuinka sitä voidaan käyttää hyödyksi ja kuinka epäsuotuisaa luonteenpiirrettä voitaisiin heikentää.

Hevosen perimä kulkee mukana jalostuksesta huolimatta. Hevonen on saaliseläin joten sen perimässä kulkee tarve paeta. Kesyhevoset yleensä oppivat jo varsana, että jokainen rasahdus ei tarkoita vaanivaa sapelihammastiikeriä, ja näin ollen pakeneminen on turhaa. Kuitenkin tähänkin vaikuttaa paljon hevosen luonne. Toiset hevoset ovat luonteeltaan tasaisempia ja luottavaisia, ja toiset epäileviä ja herkkiä. Pelokasta hevosta ei voida rankaista teostaan, sillä se käyttäytyy esi-isiensä tavoin, ja yrittää säilyä hengissä. Hevoset kuitenkin oppivat syy-seuraus, jolloin harmiton säikähdys saattaa aiheuttaa epäedullisia vaikutuksia. Esimerkkinä hevonen säikähtää, kääntyy nopeasti ympäri ja ratsastaja putoaa selästä jolloin ratsastajan aiheuttama paine poistuu hevosesta. Fiksu hevonen oppii nopeasti, että näin pääsee eroon ratsastajasta ja kokeilee "säikähtää" uudelleen. Mikäli ratsastaja taas putoaa, saa hevonen haluamansa, eli paineen poistumaan. Tämä ei enää tarkoita, että hevonen on pelokas, vaan "säikähtämisestä" tulee tapa. Ei ole ratsastajan eduksi, että hevonen pudottelee kuskin kyydistä, joten tapa on syytä kitkeä pois mahdollisimman nopeasti. Eteenkin ponit oppivat näitä ratsastajan pudotustaktiikoita nopeasti.

Hevosten luonteita on mielenkiintoista seurata eteenkin hevosten omissa laumoissa. Kuka hevonen on laumassa se, joka menee ensimmäisenä heinäkasalle tai juoma-astialle, kuka siirtyy nöyriiten toisen alta pois ja kuka laittaa hanttiin. Hevoset myös leikkivät ja leikistä näemme myös hevosten luonne-erot, kuka on aktiivisin ja kuka rauhallisin.

Seuraa siis omaa hevostasi, kuinka se käyttäytyy muiden hevosten kanssa ja kuinka se suhtautuu uusiin tilanteisiin. Mitä paremmin tunnet hevosesi sen paremmin pystyt hyödyntämään sen hyviä luonteenpiirteitä ja välttämään huonoja. Myös huonoja luoteenpiirteitä voidaan opettaa hevoselta pois pitkäjänteisellä työllä.